Perhetyö

Kelepo Perhetyö on pääasiassa perheen kotona tehtävää ohjaustyötä, joka voi sisältää esimerkiksi keskusteluapua ja tukea arjen toiminnoissa. Kelepo perheohjaajat ovat sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisia, jotka ovat perehtyneet neuropsykiatrisiin erityispiirteisiin ja niiden tuomiin haasteisiin arjessa. Työskentelyn lähtökohtana on se, että perhe on oman tilanteensa paras asiantuntija ja työ räätälöidään aina perheen tarpeiden mukaan. Yhdistämällä perheen oma asiantuntijuus ja perheohjaajan ammatillinen asiantuntijuus, voidaan yhdessä löytää uudenlaisia ja toimivia ratkaisuja perheen arkeen. Tarvittaessa Kelepo perheohjaaja tekee myös yhteistyötä esimerkiksi päivähoidon tai koulun kanssa, mikäli arjen erityiskuormituksen voidaan nähdä liittyvän vahvasti koulu- tai päiväkotiympäristöön.

Kelepo Perhetyön tavoitteena voi olla esimerkiksi 

  • Vanhemmuuden ja vanhempien voimavarojen tukeminen 
  • Kodin arjen ja arkirutiinien hallinnan tukeminen 
  • Perheen toimintakyvyn vahvistaminen 
  • Perheen vuorovaikutustaitojen tukeminen
  • Kodin ja koulun yhteistyön vahvistaminen

Kelepo perhetyössä voidaan tarvittaessa hyödyntää eläinavusteisia menetelmiä, mikäli sen katsotaan edistävän yhdessä sovittujen tavoitteiden saavuttamista.